Autot

Trending:


Autotoday testasi: Porsche Cayenne E-Hybrid — lajitovereidensa parhaimmistoa

Mikäli tehtävänantona olisi etsiä yrityksen toimitusjohtajalle uusi vihreät päästöarvot täyttävä katumaasturi tai muuten vaan erinomaiset ajo-ominaisuudet ja korkeamman maavaran omaava laadukas lataushybridi, olisi Porsche Cayenne varmasti kärkisijoilla useimpien ranking-listalla. Viime vuonna kasvojenkohotuksen saanut, edelleen kolmannen sukupolven Cayenne, on päivittynyt muun muassa sisustan lisäksi hybridi-mallin kohdalla entistä paremmalla...


Henkilöauto suistui tieltä Kirkkonummella, kuljettaja kuoli

Mies kuoli liikenneonnettomuudessa henkilöauton suistuttua tieltä Kirkkonummella varhain maanantaina, tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Onnettomuus sattui aamuseitsemän aikaan Upinniementiellä. Kuljettaja oli autossa yksin, ja hän kuoli tapahtumapaikalla, poliisi kertoo. Komisario Jussi-Pekka Laaksonen tarkentaa STT:lle, että onnettomuuspaikka oli Upinniementien ja Ojangonkaaren risteyksestä vähän matkaa Upinniemen varuskunnan suuntaan....


Suomeen uusi nelivetoinen sähköpakettiauto

Suomen laajimman sähköisen hyötyajoneuvomalliston omaava Maxus tuo markkinoille uuden mallin. Kyseessä on uusi, kattavasti varusteltu nelivetoinen sähköpakettiauto e-Deliver 7. Kooltaan Maxuksen sähköpakettiautomalliston e-Deliver 3:n ja e-Deliver 9:n väliin sijoittuva e-Deliver 7 tarjoaa käytännöllisen tilavan 6,7 m³ tavaratilan. Takaovet voidaan avata 180 asteen kulmaan, ja lisäksi malli on varustettu kahdella sivuliukuovella. Uuden e-Deliver...


Päivän kuva: Tällaisia ”nastarenkaita” Oulun pirssit kokeilivat 1950-luvulla!

Auton renkaiden liukuesteitä kehiteltiin 1950-luvulla, jolloin autoliikenne lisääntyi tuontisäännöstelyn helpottuessa. Liukuestekokeiluja oli monia, joista kehittyi aikojen kuluessa nykyinen nastarengas. Oheinen ”nastarengas” on oululaisen taksimiehen Pekka Sernolan kehittämä rengas. Hän kiinnitti metalliholkit halkaistun renkaan kehälle, ja kiinnitti sen erilliseen vanteeseen, joka pultattiin kiinni auton vetopyörään. Muun muassa Oulun pirssit...


Päivän automainos: Nyt juhlitaan uutta autoa! Citroën BX

Vuonna 1985 yksi Citroënin perheautoista oli BX-malli. Silloin sitä markkinoitiin näin. ”Citroën BX – perheautosta tosimiehen unelmaan. Kun valitset seuraavaa autoasi, Citroën BX on hyvä vaihtoehto. Ja nyt todellinen vaihtoehto BX:lle on toinen BX. Malleja on jo 10 erilaista. Valittavanasi on myös diesel ja uusi farmariversio Break. Tärkeimmät ominaisuudet ovat kaikissa malleissa täysin samat: yhtä […]


Rattijuoppo ajoi poliisia karkuun nopeudella 200 km/h

Kello 01.10 aikaan, oli partio suorittamassa nopeusvalvontaa valtatiellä 3 Iittalan kohdalla. Partio mittasi Tampereelta Helsinkiin päin menevälle autolle nopeudeksi 171 km/h. Partio lähti auton perää, kytkien samalla pysäytysvalon sekä hälytyslaitteet päälle. Auton nopeus nousi seuraamisen aikana noin 200 km/h. Auto kääntyi lopulta Tiiriön rampista ylös huomattavaa ylinopeutta, sillä seurauksella että auton oikea kylki osui metallikaiteeseen....


Polestar 2 (Revisited) - EV Hour

Palaamme yhteen suosikkimallimme nähdäksemme, miten sitä on parannettu ja parannettu edellisen koeajomme jälkeen.


Toyota vailla Kalle Rovanperää – Jari-Matti Latvala kommentoi odotuksia

Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla Kroatiassa. Keniassa pari viikkoa sitten voittanut hallitseva maailmanmestari Kalle Rovanperä ei osallistu kisaan, koska ajaa tänä vuonna vain puolittaisen MM-sarjan. Tilanne voittajasuosikin osalta onkin aika avoin. Toyotan tallipomo Jari-Matti Latvala arvioi, että Toyotan pitäisi olla kisassa vahvoilla. - Saavutimme Keniassa voiton kovan työn jälkeen. Se antoi paljon motivaatiota tiimille tulevia kisoja...


Poliisia vastaan ajoi väärillä kilvillä varustettu auto

Perjantaina kello 18.00 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota Heinolan Urjajärventiellä vastaan tulleeseen henkilöautoon. Autossa vaikutti olleen väärät rekisterikilvet. Poliisipartio kääntyi auton perään tarkistaakseen asian. Autolla liikkeellä ollut ei ollut halukas selvittämään asiaa vaan pyrki karistamaan poliisipartion kannoiltaan. Takaa-ajo jatkui aina Vierumäen kautta Urheilutielle ja siitä edelleen Tervaslammentielle, missä auto...


Tämä kaupunki on varkaustilastoja tutkimalla auton omistajan painajainen

Autovarkaudet lisääntyvät usein kevättä ja kesää kohti mentäessä. POP Vakuutus selvitti keskeisimmät kaupunkikohtaiset tilastofaktat autovarkauksien takana. Artikkeliin koostettu aineisto koostuu vuosina 2020–2023 voimaanastuneista sopimuksista ja sattuneista varkausvahingoista, todetaan POP Vakuutuksen tiedotteessa. Vuosina 2020–2023 Keravalla on tapahtunut pelkästään kappalemäärällisesti enemmän autovarkauksia kuin esimerkiksi tilaston...


Kia EV6 -mallistoon uusi edullisempi Business-versio

Kian palkitusta EV6-täyssähköautosta tulee Suomessa tarjolle uusi takavetoinen Business-varustetaso, joka on samalla EV6-malliston hinnat alkaen -versio. ”Uusi EV6 Business on hinnoiteltu erityisesti yritysautoilijoiden kannalta houkuttelevasti. Auton käyttöetu on 605 euroa kuukaudessa vapaan autoedun ollessa 665 euroa kuukaudessa”, sanoo Kian tuotepäällikkö Tuukka Makkonen Astara Finlandilta. Loppuvuodesta 2021 Suomessa esitelty Kia EV6 oli...


Alkometri näytti yli neljän promillen lukemaa!

Liikennettä valvonut poliisipartio pysäytti keskiviikkona alkuillasta Kalajoen taajamassa henkilöauton, jonka kuljettajan ajokunto tarkastettiin. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin heti pysäyttämisen jälkeen 4,06 promillea. Kuljettaja kertoi ottaneensa hetkeä aikaisemmin ajon aikana ryypyn alkoholijuomastaan. Tämän vuoksi tehty uusintapuhallus antoi lukemaksi 3.10 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja...


F1-sarjan kriisitalli myynnissä? - Yhdellä tiukalla ehdolla

Renault’n tehdastalli Alpine on tämän kauden ehdottomasti suurin alisuorittaja. Huhut kriisitallin mahdollisesta myymisestä ovat voimistuneet entisestään. Esteban Oconia ja Pierre Gaslya ajattavan Alpinen pistetili näyttää edelleen ympäripyöreää nollaa. Audille yhdistetty Ocon ja Gasly ovat kelpo kuljettajia, mutta tämän kauden auto on täysi susi. Renault’n uskotaan harkitsevan tosissaan tallin myyntiä, ellei tilanne kohene nopeassa tahdissa....


Kuorma-autonkuljettaja, pidetty ‘maailman kauneimpana’, saa arvostelua rohkeista kuvista

Milena Gonzalez, jota Costa Rican media on kutsunut "maailman kauneimmaksi kuorma-autonkuljettajaksi", saa arvostelua ja negatiivisia kommentteja rohkeiden kuvien vuoksi, joita hän jakaa sosiaalisessa mediassa. The post Kuorma-autonkuljettaja, pidetty ‘maailman kauneimpana’, saa arvostelua rohkeista kuvista appeared first on Instafamosos.


Kia- ja Mitsubishi-verkosto laajenee

Astara Finland laajentaa Kia- ja Mitsubishi-merkkien myynti- ja huoltoverkostoa Suomessa. Auto-Kilta Oy aloittaa Kian ja Mitsubishin jälleenmyynnin ja huollon Lappeenrannassa ja Mikkelissä tulevana kesänä. Lisäksi Auto-Kilta aloittaa loppukesästä Savonlinnassa ja Imatralla Kia- ja Mitsubishi-merkkien huollon. Auto-Kilta on 60 vuotta tänä vuonna täyttävä, perheomisteinen Saimaan seudun johtava autoliike. Auto-Kilta konserni työllistää 130...


Mika Häkkinen myy harvinaista luksusautoaan – hintapyyntö huimaa päätä

F1-mestari Mika Häkkinen on myymässä äärimmäisen harvinaista luksusautoaan. Häkkisen auton odotetaan myyvän hirmuhinnalla. Häkkinen on myymässä McLaren P1 Coupe Validation Prototype 3 -autoaan huutokaupassa. Auton arvoksi on arvioitu 1,5-2 miljoonaa euroa. Kyseisiä autoja on tehty ainoastaan seitsemän kappaletta, joten kyseessä on todellinen keräilyharvinaisuus. Auton odotetaankin keräävän runsaasti kiinnostusta huutokaupassa. Auto kiihtyy...


Yksi turvaistuin hajosi turvaistuintestissä!

Peg Perego Viaggio Twist -istuin yhdistettynä Twist -telakkaan epäonnistui pahasti Euroopan eri maiden autoliittojen ja kuluttajajärjestöjen yhteystyössä toteuttaman turvaistuintestin etutörmäyskokeissa. Autoliitto julkaisee testin tuloksen ennakkoon, koska istuin voi aiheuttaa onnettomuustilanteessa lapselle vakavan vaaran. Peg Perego Viaggio Twist -istuin on tyyppihyväksytty 61–105 cm pitkille lapsille, ja istuinta on mahdollista käyttää sekä...


Uusi F1-talli tulossa – Alpine-talli kiisti hurjan huhun

Formula ykkösiin kumppaninsa General Motorsin kanssa Cadillac-brändillä pyrkivä Andretti-talli on avannut Englannin Silverstoneen uuden tehdasrakennuksen. Siellä rakennetaan F1-tallin lisäksi F2- ja F3-tiimiä. Kansainvälinen autoliitto FIA antoi Andrettille jo vihreää valoa Formula ykkösiin, mutta F1:n kaupalliset oikeudet omistava Liberty Media ei antanut armoa. Se ilmoitti, ettei Andrettin hanke ole uskottava ja mukaan Andretti voisi päästä...


Auton lisätarvikkeissa voi piillä suuri turvallisuusriski - katso, miten asennat ne oikein

Autokamera voidaan kiinnittää kojelautaan tai tuulilasin sisäpuolelle mallista riippuen.


Auto katosi vauhdikkaasti kolaripaikalta

Nurmeksessa sunnuntaina päivällä henkilöautoa kuljettanut mies törmäsi toisen auton keulaan risteyksessä kääntyessään. Mies ei jäänyt asiaa selvittämään, vaan poistui vauhdilla paikalta. Poistuessaan henkilöauto törmäsi vielä Porokylänkadun ja Kynsiniemenkadun risteyksen liikennejakajaan vieden mukanaan kaksi liikennemerkkiä. Poliisi tapasi myöhemmin epäillyn ajoneuvon ajosta Nurmeksessa ja miehelle suoritettu puhalluskoe antoi tulokseksi 2,62...


Uudessa Humble Bundle -paketissa rallaillaan komeasti ja jopa Suomessa – ja aivan pilkkahintaan

Nyt saa kehuttuja pelejä halvalla! Humble Bundlen uusin kokoelma keskittyy off road- ja rallikisoihin. Catch My Drift – Off Road & Rally Racing -paketissa saa vähän yli 12 eurolla seuraavat Steamissa hyviä arvosanoja keränneet pelit: art of rally, Circuit Superstars, Inertial Drift, MudRunner, Trail Out, WRC 9 FIA World Rally Championship ja WRC 10...


Kaksi kolmesta kokee pyöräilyn autoliikenteen seassa vaaralliseksi - Liikenneturvalta muistilista

Liikenneturva kehottaa huomioimaan muut liikenteessä ja kannustaa sääntöjen kertaukseen.


Poliisi esti kiihdytysajot Vantaalla

Varma kevään merkki on kiihdytysajojen käynnistyminen. Perinteiseen kohteeseen Vantaan Katriinantielle oli viikonloppuna kokoontunut useita kuljettajia tarkoituksenaan järjestää kiihdytysajot. – Liikennepoliisisektorin partioiden läsnäololla kohteessa, ajojen järjestäminen jäi tällä kertaa yrityksen asteelle, kertoo komisario Katri Lehti. Lue myös Poliisi takavarikoi tapahurjastelijan auton Autojen kiihdytyskisat yleisellä tiellä! // TILAA TÄSTÄ...


Suomalainen rallikuski toivoo Kroatian MM-rallilta jotain aivan muuta kuin viime vuonna – "En pahoittaisi mieltäni"

Sami Pajari ja Enni Mälkönen ovat mukana perjantaina käynnistyvässä Kroatian MM-rallissa. Pajari ajaa Printsport Racingin Toyota GR Yaris Rally2 -autoa, jota testattiin Zagrebin kupeessa rallia edeltävänä viikonloppuna kahtena päivänä. Ennusteet säästä vaihtelevat tiuhaan ja Adrianmeren ja sisämaan välissä reitti käy parhaimmillaan liki 1200 metrin korkeudessa, joten olosuhteita voi yhdenkin erikoiskokeen sisälle mahtua useita. – Hyvä fiilis jäi...


Tiellä seilannut auto aiheutti vaaratilanteita

Poliisi sai tehtävän keskiviikkona aamupäivällä noin puoli kahdentoista aikaan, jonka mukaan kaistoilla seilaava henkilöauto aiheuttaa vaaratilanteita Tohmajärven Joensuuntiellä. Poliisi tapasi ilmoitetun henkilöauton Onkamon risteysalueelta ja pysäytti sen. Kuljettajan ajokunnon tarkastuksessa autoa kuljettanut mies puhalsi nolla promillea, mutta autosta pölähtänyt kannabiksen haju sekä miehen sekava käytös kiinnittivät poliisin huomion....


Suomalaisväriä Lamborghini Super Trofeo -sarjaan

Kevään edetessä kansainväliset urheiluautosarjat pyörähtävät käyntiin Euroopassa. Yksi näistä on Lamborghinin järjestämä merkkiluokka Lamborghini Super Trofeo, jota ajetaan niin Yhdysvalloissa, Aasiassa, kuin Euroopassakin. Suurten moottoriurheilutapahtumien, kuten Le Mansin 24 tunnin ja Span 6 tunnin ajojen yhteydessä ajettavassa kuuden osakilpailun mittaisessa sarjassa kilpaillaan italialaisen superautovalmistajan radalle suunnitelluilla...


Turvaistuimesta ilmeni vakavia turvallisuuspuutteita - lapsilla suuri loukkantumisriski

Peg Perego Viaggio Twist -istuimen hankkineiden kuluttajien kannattaa olla yhteysessä istuimen myyjään.


Onko Ferrari löytänyt ratkaisun suurimpaan ongelmaansa? – “Meidän täytyy jatkaa työntekoa”

Ferrarin tallipäällikkö Frederic Vasseur paljastaa, ettei italialaistalli voi taata, että sen rengasongelmat on täysin ratkaistu positiivisista merkeistä huolimatta. Rengasongelmat olivat viime vuonna yksi Ferrarin suurimmista murheenkryyneistä. Tällä kaudella italialaistalli on kuitenkin saanut viitteitä paremmasta. SF-24 on ollut kilpailukykyinen kauden neljässä ensimmäisessä osakilpailussa, ja Carlos Sainz voitti Australiassa ja tiimi nousi...


Tuulivoimalatyömaalta anastettiin polttoainetta Oulaisissa

Noin 40-vuotias mies otettiin kiinni varkaudesta epäiltynä.


Tällainen uusi Audi S3 tulee kesällä Suomeen

Lukuisilla uusilla ominaisuuksilla varustettu Audi S3 on enemmän kuin pelkkä tuotepäivitys. Uudistuneen Audi S3 visuaalinen ilme on myös päivitetty entistä urheilullisemmaksi uusilla etu- ja takapuskureilla. Suomen tuontiohjelman mukaiset S3-mallit ovat poikkeuksellisen hyvin vakiovarusteltuja ja sisältävät muista markkinoista poiketen mm. Matrix LED –ajovalot, SONOS premium sound system -äänentoistojärjestelmän, Advanced key system...


Miten valita sopivat renkaat sähköautoon?

Oikea rengasvalinta pidentää sähköauton toimintasädettä, korostaa sen parhaita puolia ja parantaa turvallisuutta. Jos ajat sähköautolla, kannattaa aina varmistaa, että rengasvalmistaja on määritellyt renkaan joko sähköautolle sopivaksi tai nimenomaan sähköauton renkaaksi. Ammattilaisen tekemällä tarvekartoituksella selviää, mikä on paras mahdollinen rengas autollesi, todetaan Vianorin tiedotteessa. Sähköautot ovat tarkasti ohjautuvia ja nopeasti...


Henkilöauto varastettiin asuntomurron yhteydessä Tervolassa

Anastettu auto löytyi Rovaniemeltä, Kemintien laitaan pysäköitynä. Auton lähettyvillä oli ollut keltaisessa työtakissa mies, joka oli pyytänyt sivulliselta kyytiä bensan loppumisen vuoksi. Miehellä oli ollut ohimossa tatuointi. Ilmoittaja ei ollut ottanut miestä kyytiin.


Tämän vuoden tietoteos automatkailusta Euroopassa on ilmestynyt

Autoliiton suositun Autoillen Euroopassa -kirjan uusin versio on ilmestynyt. Kirjassa on koottuna Euroopan maiden sääntöjä ja määräyksiä sekä muuta hyödyllistä tietoa, jonka avulla automatka on helppo suunnitella. Autoliiton suosituin automatkailun opaskirja on auttanut suomalaisia ulkomaan automatkan suunnittelussa vuosikymmenten ajan. Ensimmäinen, Kansainvälinen automatkailu -nimellä kulkenut opas ilmestyi jo vuonna 1965. Viimeisen...


Uuden Dacia Dusterin ennakkomyynti on alkanut

Dacia kasvatti mallistoaan vuonna 2010 Dusterilla, ensimmäisellä katumaasturillaan. Upea uutuus nousi heti luokassaan ostajien suosikiksi niin Euroopassa kuin Suomessa. Seitsemän vuotta myöhemmin oli toisen sukupolven vuoro, joka rynnisti yksityisten autonostajien markkinoilla Euroopan ostetuimmaksi katumaasturiksi. Eikä Duster ole antanut kilpailijoiden mennä edelleen, vaan on säilyttänyt ykköspaikan siitä lähtien. Duster on ehtinyt nyt 14...


Päivän museoauto: Mercedes-Benz 320 B Cabriolet 1939

Oheinen Mercedes-Benz 320 B Cabriolet 1939 on kuvattu vuonna 2016 Classic Motorshow -tapahtumassa. Historia ja muuta mainittavaa: Mallia valmistettu 1937 – 1942 Typ: W 142, pitkä akseliväli 3,299 m, 2-ovinen, 4-paikkainen avoauto, erillinen teräspalkkirunko, takaveto, 4-vaihteinen manuaalivaihteisto, rumpujarrut kaikissa pyörissä. Moottori: sivuventtiili, suora 6, tilavuus 3,405 l, teho 78 hv. Huippunopeus n. 130 km/t, kulutus […]


Katso tästä ensimmäiset kuvat uudesta Opel Fronterasta

Opel on julkistanut ensimmäiset kuvat uudesta Opel Frontera -katumaasturistaan. Tämä tilava SUV on saatavilla heti alkuun täyssähköisenä ja pian sen jälkeen myös 48 voltin tekniikkaan perustuvana hybridinä. Uusi Frontera on aiempaa karskimpi tulkinta Opelin Bold and Pure -muotoilufilosofiasta. Pysty keula ja ainutlaatuiset mittasuhteet tekevät Fronterasta erottuvan ja käytännöllisen auton, joka on myös tilava. Opelin uudistettu […]


Tällainen on Opel Astra Sports Tourer Electric

Sähkömoottorisen Opel Astra Sports Tourer Electricin myynti käynnistyy Suomessa. Farmariautot ovat Suomessa ylivoimaisessa suosiossa ostajien keskuudessa, kun jätetään katumaasturit pois laskuista. Uusi täyssähköinen Astra perhefarmari on ominaisuuksiltaan tasapainoinen ja tilava auto järkevään hintaan. Samalla se tuo vahvan vaihtoehdon yritysautomarkkinoille, kun tilavan sähköfarmarin käyttöetu on vain 495 euroa kuukaudessa ja vapaa käyttöetu...


Ford Mustangin maailmanensi-ilta ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan!

Autojen maailmassa uusien mallien ensiesittelyt ovat aina valtioluokan salaisuuksia, kunnes kangas liu’utetaan uutukaisen päältä juuri suunnitellulla hetkellä ja koko maailman autoentusiastit haukkovat henkeään. Ford Mustangin maailmanensi-ilta ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Kun toimitusjohtaja Lee Iacocca esitteli uutuuden medialle vuoden 1964 maailmannäyttelyalueella New Yorkin Queensissä, oli tuo uutinen joillekin...


WRC: Sami Pajari hyvin valmistautuneena Kroatian MM-ralliin

Sami Pajari ja Enni Mälkönen starttaavat perjantaina käynnistyvään Kroatian MM-ralliin hyvin valmistautuneena. Printsport Racingin Toyota GR Yaris Rally2 -autoa testattiin Zagrebin kupeessa rallia edeltävänä viikonloppuna kahtena päivänä. Neljättä kertaa MM-arvoisena ajettavan rallin osalta sää on aina kiinnostava osa-alue kilpailua, niin tänäkin vuonna. Pajarille startti Kroatian asfalteille on jo uran neljäs, joten kuljettaja on osallistunut...


Tasavallan presidentille on hankittu uusi virka-auto - kokonaiskustannukset 1,1 miljoonaa euroa

Edellinen virka-auto oli 12 vuotta vanha.


Hyundai kunnioittaa traagisesti kuolleen Craig Breenin muistoa seuraavassa MM-rallissa

Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikonloppuna Kroatian asvalttiteillä. Hyundai kunnioittaa edesmennyttä Craig Breeniä tulevassa kilpailussa. Breen menehtyi traagisesti viime vuonna Kroatian MM-ralliin valmistavissa harjoituksissa. Breen ajoi pahasti ulos kilpailun alla ja kuoli saamiinsa vammoihin. Hyundai kunnioittaa edesmenneen kuskinsa muistoa tänä vuonna, kun Hyundain kattoon on maalattu Irlannin lippu. Myös auton puskurissa on otettu Irlannin...


Autoalan terveiset hallituksen kehysriiheen

Suomen autokanta on Länsi-Euroopan vanhin. Sen päästöjä on pyritty alentamaan vähäpäästöisten autojen käyttöönottoa kannustavilla politiikkatoimilla, todetaan Autoalan tiedotteessa. Kehitys on ollut tavoitteen mukaista ja määrätietoisia toimia Suomen autokannan uudistamiseksi ja kuljetusten kilpailukyvyn ylläpitämiseksi tulee jatkaa. Autoala toivoo kehysriihestä jatkuvuutta ja lisätoimia, jotka edistävät liikenteen päästöjen vähentämistä,...


Tesla Model Y -valikoimaan uusi vaihtoehto

Suomessa on nyt entistäkin enemmän valinnanvaraa, kun Teslan ajoneuvovalikoimaan on lisätty uusi Model Y -malli – Model Y Long Range Rear-Wheel Drive. Model Y Long Range Rear-Wheel Drive sijoittuu edullisimman Model Y -ajoneuvon ja All-Wheel Drive -mallien väliin. Ajoneuvossa on yksi moottori yhdistettynä energiatiheään akkuun, vakiovarusteena lämpöpumppu ja pienen pyörimiskitkan renkaat, joilla saadaan aikaan energiatehokkuus 14,9 kWh / 100 […]


Osaajapula lyhentää sähköautojen elinikää!

Uusissa sähköautoissa on mukana akkutakuu, jolloin akun mahdolliset viat korjataan takuun piirissä. Suomessa oli kuitenkin jo vuonna 2023 noin 10 000 akun takuuiän ylittänyttä sähköautoa, ja luvun on karkeasti arvioitu tuplaantuvan tämän vuoden jälkeen vuosittain. – Kun sähköautoja valmistetaan, on akun ja auton suunniteltu elinikä sama. Akku saattaa kuitenkin ikääntyä selvästi nopeammin kuin auto, jolloin […]


Hyundai ja Kia lanseeraavat uuden toimitusrobotin ‘DAL-e’ toimistoille ja kauppakeskuksille

Hyundai ja Kia esittelivät uusimman robottinsa, 'DAL-e Delivery', joka on suunniteltu tuomaan kahvia ja toimittamaan paketteja ympäristöihin kuten toimistoihin ja kauppakeskuksiin. O post Hyundai ja Kia lanseeraavat uuden toimitusrobotin ‘DAL-e’ toimistoille ja kauppakeskuksille apareceu primeiro em TechBreak.


Kempower tuo NACS-standardin tuotevalikoimaansa Pohjois-Amerikassa

Sähköajoneuvojen pikalatausratkaisuja valmistava Kempower lisää Pohjois-Amerikan latausstandardin (NACS) mukaisen latausliittimen yhtiön tuotevalikoimaan. NACS-liitin on standardoitu pistoke- ja pistorasiakonfiguraatio, joka on suunniteltu erityisesti Pohjois-Amerikan sähköautojen latausinfralle. ”NACS-liittimen käyttöönotto Pohjois-Amerikan markkinoilla on merkittävä askel kohti yhä vahvempaa ja toimivampaa sähköajoneuvojen latausinfraa”, sanoo...


Mika Häkkisen ja Mika Salon karting-kilpurit näytteillä Lahdessa

Suuri suomalainen klassikkoajoneuvonäyttely Classic Motorshow tarkastelee suomalaista ajoneuvohistoriaa monesta eri näkökulmasta. Myöskään autourheilun historiaa ei ole unohdettu: osastolla ”Karting Suomessa 80-luvulla” perehdytään lajin historiaan. Osastolla on näytillä muun muassa Mika Häkkisen ja Mika Salon kilpurit. Kartingin suosio nousi 1980-luvulla huippuunsa, suosion kasvettua voimakkaasti koko 70-luvun. Uusia ratoja nousi joka puolelle...


Volvo Cars käyttää biokaasua ensimmäisessä ilmastoneutraalissa tehtaassaan Kiinassa

Volvon tehdas Taizhoussa on siirtynyt käyttämään biokaasua, minkä ansiosta siitä on tullut autonvalmistajan ensimmäinen Kiinassa sijaitseva tehdas, joka on saavuttanut ilmastoneutraaliuden. Siirtyminen pois maakaasun käytöstä vähentää CO2-päästöjä yli 7 000 tonnilla vuodessa. Vaikka tämä osuus saattaa vaikuttaa pieneltä Scope 1–3 -päästöjen 43 miljoonan tonnin kokonaismäärässä, ilmastoneutraalin energian käyttö Taizhoun-tehtaalla on tärkeä askel...


Poliisin pikakurssi mönkijöiden maailmaan!

Mönkijöiden varusteissa ja ajossa näkyy tien päällä paljon puutteita. Tänä keväänä Länsi-Uudenmaan poliisi valottaa mönkijäkuljettajille ja heidän huoltajillensa keskeisiä asioita kanavillaan. Tämä tiedote sisältää tärkeimmät huomiot, ja lisäksi voit tutustua aiheeseen lyhyiden videoidemme avulla. Onko lähipiirisi nuori hankkinut ensimmäiseksi kulkupelikseen mönkijän? Onnittelut uudesta hankinnasta ja ajokortista ja tervetuloa liikenteen sekaan!...